keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Alahärmän ja Imatran puukotukset ja surullisenkuuluisa Viimeinen pisara


Alahärmän puukotuksesta ehti kulua vähän reilu kuukausi kun terä viilsi uudestaan, tällä kertaa Imatralla Kosken koululla. Lehdet tietävät kertoa, että Imatran puukottajaa on kiusattu koulussa. Myös Alahärmän puukottaja oli lehtitietojen mukaan koulukiusattu.

Iltalehti 15.2.2012:

Taustalla kiusaamista

Koulupuukotuksen taustalla on Iltalehden tietojen mukaan pitkään jatkunut koulukiusaus.

- Puukottajapoikaa oli kiusattu koko sen ajan, kun hän oli yläasteella, kaksi ja puoli vuotta, tietävät nyt tapon yrityksestä epäillyn 16-vuotiaan pojan koulukaverit.

Oppilaiden mukaan opettajatkin olivat jollain tasolla tietoisia asiasta, mutta kiusaamiseen ei olisi puututtu tarpeeksi. Imatran kaupungin kasvatus- ja opetuspäällikkö Ulla Laineella on erilainen näkemys.

- Ihan varmasti koulun opettajat eivät tienneet kiusaamisesta mitään. Jos olisivat tienneet, siihen olisi puututtu, Laine vakuuttaa.

Puukottajaksi epäillyn kiusaaminen oli jatkunut luokassa vielä tapahtumapäivän aamuna.

- Jonkinlaista ystävänpäiväpussailuun liittyvää jäynää siinä oli. Se sai pojan ottamaan puukkonsa esiin ja aloittamaan iskut. Eikä uhri edes ollut pahin kiusaaja, luokkatoverit kuvailevat.

Kasvatus- ja opetuspäällikön kommentista huomaa, kuinka pihalla aikuiset ovat lasten maailman todellisuudesta.

Tällä kertaa surullisenkuuluisana Viimeisenä pisarana oli pussauspila. Sivullisista se tuntuu kovin mitättömältä syyltä ryhtyä henkirikokseen. Pilan pitäisi olla hauska, se pitäisi ottaa huumorilla tai pitäisi vain kävellä pois ja antaa asian olla. Pikkujuttu, miksi tehdä kärpäsestä härkänen ? Pussauspila on voinut olla teinipojalle äärimmäinen seksuaalinen nöyryytys. Yksi suurimmista ongelmista on, että sivulliset näkevät kiusaamisen yksittäisinä tapauksina, ei kokonaisuutena. Yksittäiset teot saattavat näyttää mitättömiltä, mutta vuosikausia jatkuneena pienistäkin teoista kasvaa valtava henkinen taakka. Nähtävästi tässä on tärkein syy, miksi kiusaamistapaukset eivät ole edenneet oikeusistuimissa. Metsä on jäänyt näkemättä, kun edessä on ollut puita.

Alahärmän puukotuksessa surullisenkuuluisa Viimeinen pisara oli ilmeisesti tekijän auton päälle virtsaaminen. Olen turhaan etsinyt tietoa Alahärmän tapauksen taustoista. Ehkä ne jäävät hämärän peittoon tekijän kuoltua. Vaikka oikeudenkäyntiä ei tule, on poliisi luvannut jatkaa tutkimuksia. Se on hyvä. Meidän täytyy kuulla koko totuus, jotta tragediasta voidaan oppia.

Miksi lapsi kantaa asetta koulussa ? Minkälainen lapsi kantaa tappavaa asetta koulussa ?

Jos kiusaajat olisivat tehneet viimeisen virheensä, minusta olisi voinut tulla koulusurmaaja. Kiusaajat, kiittäkää jumalaanne tai mitä lie, että minusta oli kasvatettu kiltti hiljennetty tyttö, pelokas ja alistettu nynny nyhverö.

Ja kaikille teille, jotka vedätte herneen nenään ylläolevista lauseista. Te ette tiedä, mitä on elää lapsuus ja nuoruus helvetissä. Helvetissä, jonka olemassaolon aikuiset kiistävät. Te ette tiedä. Te ette osaa edes kuvitella sitä.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yksi tekopyhä sääntö on terrorismin uhriksi joutuneille lapsille ja nuorille on seuraava, " kaikkien lastenkin on oltava aina vahvoja,oli tilanne, mikä tahansa". Tämä lause on yksi salainen ase vielä kiduttaa kiusattuja niin, että loputkin itsetunnonrippeet kiusatuilta häviävät.
Samoin täytyy sanoa, vaikka en mikään sovinisti olekaan, mutta monet naiset ovat nykyään etenkin henkisen väkivallan käytön suhteen jopa pahempia kuin miehet ihan monessa eri iässä. Ja kerran, kun olin bussissa, niin siellä eräskin eläkeläisnainen haukkui kaikki mielenterveyskuntoutujat maanrakoon niin hurjalla äänensävyllä ja kommenteilla, että voin sanoa, etten ollut koskaan aiemmin kuullut niin hurjaa eläkeläisnaisen kommenttia mistään asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus! On tosi hyvä, että olet aloittanut blogin kiusaamista kokeneen näkökulmasta! Toivottavasti tänne eksyy joku kiusaajana toiminut ja alkaa tajua toimintansa kääntöpuolen.

Luin taannoin iltapäivälehdestä, että esim. BB-Janica, vuoden 2011 "voittaja" oli ollut koulukiusaaja. :( Oli hän melko ilkeä talossakin välillä!

Mutta samalla piti visusti huolen ettei hänen omia lapsiaan kiusattaisi, sillä aikaa, kun hän itse oli poissa. Eli kiusaaja ei sallisi omia lapsiaan kiusattavan. Melkoista kaksinaismoraalia. :(

Anonyymi kirjoitti...

Samaan kategoriaan voisi lisätä sen, jos esim. parikymppiselle miehenalulle tai naisenalulle, (jota on koko elämä kiusattu tai sorrettu), sanotaan huutaen, että "koita ny ottaa ittees niskasta kiinni". Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se tuntuu aikamoiselta pahoinpitelyltä heitä kohtaan.

Puolustaja kirjoitti...

Tämä on taas niitä tapauksia, joissa nähdään mitä kiusaaminen ja ennen kaikkea se, ettei siihen haluta tai voida puuttua, voi saada aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.mtv3.fi/missit/uutiset.shtml/kimi-ei-kelpaa-missifinalisteille?806185

Löysin tämän osoitteen takaa vuoden 2009 missifinalistien haastatteluja. Ja tästä näkyy taas, kuinka hiljaiset, ujot ja nössöt miehet saavat (taas) osakseen tulikivenkin katkuisia kommentteja useammalta missifinalistilta.

Anonyymi kirjoitti...

väkivalta lopettaa vittuilun