maanantai 11. syyskuuta 2017

Kupittaan mafia uhkailee & Suomen suurin turvallisuusuhka


Uskoin lapsena, että aikuisilla on homma hanskassa.

Viimeistä haaraa Kupittaan sairaalan väärinkäytöksistä puidaan nyt käräjäoikeudessa. Turun Sanomat:

”Puolustus tivasi todistajilta, miksi nämä eivät tehneet heti ilmoitusta vääriksi kokemistaan tapahtumista.

Hoitajat pelkäsivät työkavereitaan ja työsuhteen loppumista. Tehdyt huomautukset väärinkäytöksistä eivät johtaneet mihinkään.

Todistajat kertoivat oikeudelle, etteivät G1-osastolle tullessaan olleet heti edes ymmärtäneet, miten pielessä asiat olivat.”

Turun Sanomat: Poliisi tutkii G1-oikeusjutun todistajan saamia uhkausviestejä:

”Entisiä työkavereitaan vastaan G1-oikeusjutussa todistanut nainen on saanut kaksi uhkausviestiä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa todistajana G1-jutussa tiistaina kuultu nainen on saanut uhkaavia viestejä. Nainen on toimittanut viestit poliisille. Poliisi vahvistaa tutkivansa asiaa laittomana uhkauksena.

Tuomioistuin käsitteli tiistaina Kupittaan sairaalan G1-osaston potilaiden kaltoinkohtelusyytteiden viimeistä haaraa.

Oikeus kuuli naista syyttäjän nimeämänä todistajana. Todistaja on velvoitettu puhumaan totta ja todistaminen on kansalaisvelvollisuus, josta ei voi kieltäytyä.

– Sanoin jo G1-osaston tapahtumia koskevissa poliisikuulusteluissa aikoinaan, että pelkään turvallisuuteni puolesta, kun kerron näistä asioista viranomaisille, nainen kertoo Turun Sanomille.”

Käräjäoikeus antaa tuomionsa 19.9.2017. Oikeuden toteutumista on turha odottaa.

* * * * *

Helsingin Sanomat: Päivi Nerg: Syrjäytyneet suomalaiset ovat suurin turvallisuusuhka – Islamistien propaganda on ”pelottavan tehokasta”:

”Sosiaali- ja terveysalan toimijat alkavat jatkossa tehdä tiiviimpää yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa, jotta mielenterveysongelmaiset, mahdolliset riskihenkilöt, huomataan ajoissa ja heille saadaan apua.

”Kahden viime vuoden aikana tämä terrorismikysymys on lähestynyt meitä koko ajan. Samaan aikaan olemme nähneet, että syrjäytyneiden ongelmat ovat kasvaneet aivan eri potentiaalissa”, Nerg sanoo.

”Uhka-arvioissa on turvapaikkaa hakeneita, mutta ehkä vielä enemmän kannamme huolta siitä suuremmasta määrästä Suomen kansalaisia, jotka ovat syrjäytyneitä ja joilla on mielenterveysongelmia.”

Supon erityisessä seurannassa on tällä hetkellä 350 henkilöä. Krp:llä on sen lisäksi seurannassa noin 800 käytännössä kantasuomalaista, joita pidetään mahdollisina uhkina.

Nerg on huolissaan siitä, etttä ääri-islamistit onnistuvat värväämään kantasuomalaisia joukkoihinsa. Hän muistuttaa, että Suomi on väkilukuun suhteutettuna Euroopan kärkimaita Isis-taistelijoiksi lähteneiden osalta, ja valtaosa lähtijöistä on Suomen kansalaisia.

”Se propagandan levitys, jota tällä hetkellä kohdistetaan syrjäytyneisiin suomalaisiin – ja myös turvapaikanhakijoihin – on pelottavan tehokasta.””

Aivan. Kurjistamispolitiikan seurauksena syrjäytettyjen ”ongelmat ovat kasvaneet aivan eri potentiaalissa.” Syrjäytettyjen pitäminen Suomen suurimpana turvallisuusuhkana ei ole uusi asia. Kirjoitin aiheesta jo seitsemän vuotta sitten. Silloin näkökulmana oli lääkäri-kansanedustaja Ilkka Taipaleen huoli heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä.

Nyt näkökulma on poliisivaltion edustajilla. Syrjäytettyjen ahdingon helpottamisen sijaan luvassa on lisää keppiä ja valvontaa. Eikä sekään riitä, vaan tavalliset kunnon kansalaiset käännetään syrjäytettyjä vastaan väittämällä meitä Suomen suurimmaksi turvallisuusuhaksi, joita jihadistit värväävät joukkoihinsa.

Kumpi oikeasti on uhka turvallisuudelle, yhteiskunnan syrjäyttämä ihminen vai yhteiskunta, joka aiheuttaa syrjäytymistä?

Vastavalkeassa on aiheesta laajempi kirjoitus: Syrjäytyneet suomalaiset suurin turvallisuusuhka. Jutussa oleva kommentti tiivistää oleellisen:

”Annetaan HS:lle tunnustusta silloin kun se kehut ansaitsee! Sitä ei liian usein tapahdu. Jo otsikko pitää sisällään seuraavat tiedot:

1) Suomi ei ole hyvinvointivaltio

2) Syrjäytymiselle ei aiota tehdä mitään

– syrjäytyneitä tullaan valvomaan, etteivät aloita Köyhien kapinaa

3) ”Positiivinen syrjintä” on kärjistänyt tilannetta

4) Suomessa on radikaali-islamisteja (valepakolaisia)

5) Tilanne on poliittisesti luotu

6) Tilanne aiotaan sementoida

Selväksi tulee myös, että Nerg hoitaa vastuunkannon maan tapaan – mitään vastuuta ei oteta mistään, eikä varsinkaan omien päätösten eikä tekemisten seurauksista.

Virkistävää silti, että myönnetään avoimesti eliitin kokevan kansan – eritoten järjestelmän syrjäyttämän osan – uhkaksi vallanpidolleen, ja että tämän takia tarvitaan vihapuhepoliisia, nettisensuuria ja tiedustelulakia.”

* * * * *

Kontrollin laajeneminen etenee pienin askelin. Juuri tulleen tiedon mukaan Sosiaali- ja terveysministeriössä selvitetään, voisiko aikuisen passittaa pakkohoitoon nykyistä helpommin. En ymmärrä mihin lain kiristystä tarvitaan. Pakkohoitoon on aina voinut joutua ihan millä tahansa lääkärin tekaisemalla syyllä.

Sunnuntaisuomalaisen uutisessa käytetään jännää sanavalintaa. Pakkohoitoon ei enää jouduta, pakkohoitoon päästään. Kohta varmaan vankeus esitetään etuoikeutena, kun vankilaan päästään eikä jouduta.

tiistai 22. elokuuta 2017

Kaulankatkaisua kotikulmilla


Islamistinen terrorismi saapui Turkuun.

Ja läheltä liippasi. Sukulaisnainen oli terroristin murhareitillä vain joitain minuutteja ennen iskua. Hän onneksi ehti autolleen ja pois keskustasta. Sukulaislapsi oli iskun aikana iltapäiväkerhossa. Kerhorakennus sijaitsee vain noin sadan metrin päässä terroristin murhareitiltä.

Mahdollisesti vain sattuma ratkaisi iskun tekoajan ja paikan. Toisessa ajassa ja paikassa uhrina olisi voinut olla joku läheisistäni tai minä itse. No, ehkä sitten ensi kerralla. Supon seurannassa on noin 350 ihmistä, joilla on kytköksiä terroristiseen toimintaan. Jihadismia kannattavia saattaa olla pelkästään Turussa useita satoja, ehkä tuhansia, eikä viranomaisilla ole kykyä estää näiden moniosaajien keppostelua.

Terroriteon ympärillä riehuvasta paskamyrskystä on jäänyt hampaankoloon muutamia klönttejä, joita en pysty nielemään. Kantasuomalaisia on pilkattu pelkureiksi, koska osa sivustaseuraajista oli kaivanut kännykät esiin ja kuvannut tapahtumia ulkomaalaistaustaisten (ja kantasuomalaisten, vaikka ovat mediassa jääneet vähälle huomiolle) miesten suojatessa uhreja ja juostessa terroristin perään. Toiminta varmasti pelasti useita ihmisiä, mistä kaikki kunnia näille urheille miehille, joista kaksi haavoittui jihadistin iskussa. Mutta. Poliisi julkaisi vain puolitoista kuukautta ennen terrori-iskua Youtube-videon, jossa opastetaan toimimaan iskun tapahtuessa:

”Julkaistu 28.6.2017

Vakava väkivallan uhka. Terrori-isku. Yllättävä vaaratilanne.

Vaikka matkailu koti- ja ulkomailla on pääsääntöisesti turvallista, emme voi silti olla varmoja, etteikö jotakin voisi tapahtua.

Videon toimintaohjeet koostuvat kolmesta ohjeesta: pakene, piiloudu, hälytä.

Pakene vaarallisesta tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Vaaratilanteen keskelle joutuneen kannattaa ensisijaisesti juosta pakoon. Käske muut mukaan. Etsi turvallinen paikka.

• Piiloudu, jos et pääse pakenemaan. Laita puhelin äänettömälle. Mene tarvittaessa suojauksen taakse tai rakenna sellainen ympäröivästä irtaimistosta. Auta muita.

• Hälytä apua. Ilmoita vaarallisesta tilanteesta Hätäkeskukseen numeroon 112 heti kun et ole välittömässä vaarassa. Jos olet ulkomailla, ilmoita paikalliseen hätänumeroon. Ota selville paikallinen hätänumero jo etukäteen.

Videon tavoitteena on turvallisuuden tunteen lisääminen. Kun mielessä on jokin toimintamalli erilaisten tilanteiden varalle, se lisää omia valmiuksia ja rauhoittaa. Videon herättämistä ajatuksista kannattaakin keskustella esimerkiksi lähipiirinsä kanssa.”

Vaikka olen usein eri mieltä viranomaisten antamien ohjeiden kanssa, on nyt pakko myöntää, että nämä ohjeet ovat hyviä. Aseeton ihminen ei voi mitään aseistautuneelle terroristille, joka tappaa jumalansa ja profeettansa nimissä ja hymy huulillaan matkalla paratiisiin. Torikauppiaan pesäpallomaila ja muiden peräänjuosseiden löytämät kättäpidemmät eivät pysäyttäneet terroristia. Terroristia ei pysäyttänyt edes käskyttävät ja aseilla uhkaavat poliisit. Vaadittiin laukaus sekä ampuma-aseesta että sähkölamauttimesta, ja niidenkin jälkeen terroristi hymyili.

Ihmisillä on ihmeellisiä suuruuskuvitelmia. Netissä on moni uhonnut, että jos hän olisi ollut paikalla, hän olisi mennyt väliin. Reality check. Väkivallan käyttöön tottuneet ihmiset, kuten sotilaat tai katutappelijat, voivat yrittää terroristin pysäyttämistä. Tavallinen ihminen ilman asetta, tai ilman kamppailulajiharjoittelua ja taisteluun sopivaa kroppaa ei voi mitään edes riehuvalle juopolle. Suurin osa ihmisistä jähmettyy tai suojautuu äkillisessä väkivaltatilanteessa, ja vain osa pystyy toimimaan, jos taistelukoulutuksesta on jotain mennyt lihasmuistiin. Tilannetta sekoittavat ympäriinsä sinkoilevat muut ihmiset. Pesäpallomailan kanssa juossut mies olisi helposti voinut joutua sivullisten pahoinpitelemäksi tai poliisi olisi voinut ampua hänet. Lisäksi, väkivalta tapahtuu sekunneissa. Tilanne on jo ohi, ennenkuin yllätetyksi tullut edes tajuaa mitä tapahtui. Ja nyt vastassa olisi ollut aito jihadisti. Netissä on niin helppo uhota ja pilkata muita pelkureiksi.

Minulla on aseenkäyttökoulutus ja toistakymmentä vuotta harjoittelua takana. Aloittaessani toiminnallisen ampumaharrastuksen 2000-luvun alkupuolella minulla oli suuruuskuvitelmia pyssysankariudesta. Muistan ensimmäisen harjoituksen. Lipas sisään ja liikkuvat taakse. Musta pistooli huokui voimaa. Ensimmäinen kontakti ”viholliseen” murskasi kaikki luulot kertaheitolla. Olisin yhtä hyvin voinut heitellä käpyjä. Siitä alkoi mielenmuutos itseään häpeävästä c-miehestä vakaumukselliseksi aseistakieltäytyjäksi. Jos olisin ollut paikalla terrori-iskun tapahtuessa, olisin vaistomaisesti noudattanut pakene ja piiloudu -ohjetta.

Suomalaiset on kuohittu puolustuskyvyttömiksi. Koulussa kaikki väkivalta oli ehdottomasti kiellettyä. Ei saanut edes puolustautua, vaikka laki antaa jokaiselle oikeuden hätävarjeluun. Ehdoton väkivallattomuus ja alistuminen oli hyve silloin ja on hyve yhä. Iso epäkohta on, ettei itsepuolustusvälineiden hallussapito ole sallittua. Kaasusumuttimesta olisi jo jotain hyötyä. Paitsi jos sitä ei osaa käyttää tai sitä ei saa esiin ja käyttövalmiiksi sekunnissa. Esimerkiksi Saksassa ja Virossa kaasusumuttimia saa ostaa kuka tahansa täysi-ikäinen, ja Tallinnan kauppakojuista niitä saisivat varmaan alaikäisetkin.

Poliisi ei suojele kansalaisia. Poliiseja on juhlittu terrori-iskun sankareina, vaikka tosiasiassa he ovat osasyyllisiä iskuun. Poliisi ja Supo saivat vihjeen vaarallisesta maahantunkeutujasta, eivätkä he tehneet mitään. He antoivat vaarallisen jihadistin haahuilla vapaana. Jihadisti oli valehdellut nimensä ja kansalaisuutensa, syyllistynyt pahoinpitelyyn haahuillessaan Saksassa ja luikkinut pakoon tänne Turkuun. Jihadistin kaveri tuomittiin alkuvuonna vammaiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Jos poliisi olisi sankari, koko iskua ei olisi tapahtunut.

Kävin tapahtumapaikalla iskun jälkeisenä päivänä. Kävelin murhareitin vastakkaiseen suuntaan ja pysähdyin katselemaan ensimmäisen uhrin kuolinpaikalle kasvavaa kukka- ja kynttilämerta. Reagoin aika voimakkaasti näkyyn. Tunne oli sama kuin olisin tullut hautajaisiin ja katsonut arkkua kirkon alttarilla.

Solidaarisuusmielenosoitus oli peruttu, mutta paikalla oli huomattava määrä rasisminvastustajia. Hävetti katsoa kuinka enimmäkseen nuorista naisista koostunut joukko häpäisi surun täyttämää paikkaa metelöinnillään ja keskisormen heiluttamisella. Paikalla oli juuri kuollut ja haavoittunut ihmisiä, mutta se ei näitä riehujia ilmeisesti kiinnostanut rasismipeikon pelossa. Hyi helvetti. Tuo porukka taitaa olla kykenemätön edes häpeämään.

Kauppatorilla kokoontui myös puolueeksi pyrkivä Suomi Ensin -kansanliike. Tunnelma oli rauhallinen ja jäin kuuntelemaan puheita ja juttelemaan muutamien ihmisten kanssa. Yksi puheista kosketti erityisesti. Puhuja toi tunteikkaasti esiin ahdistuksensa, jota hän kokee joutuessaan alistumaan muslimeille. Juttelin myös liikettä johtavan Marco de Wit:in kanssa tulevan puolueen ohjelmasta. Kysyin puolueen kantaa sairaiden, työttömien ja köyhien alati kurjistuvaan asemaan. Marco de Wit ajaisi perustulon ja perustilin käyttöönottoa sekä muutoksia talouteen niin, että jaettavaa riittäisi vähäosaisillekin. Puolueella ei kuitenkaan olisi puoluekuria. Valtaan voi siis päästä vähäosaisiin nuivasti suhtautuvaa väkeä. Marco voi olla hyvä tyyppi, mutta puoluetta en äänestäisi, ellei vähäosaisten asemaa kirjata puolueohjelmaan ja puolueen edustajia vaadita noudattamaan sitä. Tai no, lupasivathan Persutkin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta harjoitettu hallituspolitiikka maahantuotujen jihadistien kera on ollut jotain ihan muuta.

Suurin osa ns. pakolaiskriisin aikana Eurooppaan tulleista ei kuulu tänne. Massamuuttoliikkeestä ei ole muuta kuin haittaa Suomelle. Eliitti hyötyy, kun työmarkkinoille tuotetaan valtava halpatyövoimareservi laskemaan suomalaisen työn arvoa. Turvallisuustilanteen heikentäminen on tietoinen valinta, jonka varjolla eliitti voi säätää yhä rajumpia kansalaisten oikeuksiin kajoavia lakeja. Euroopan eliitti hyötyy, kun kansallisvaltioiden tilalle tuotetaan yhteistä maailmankylää, jonka eliitti ottaa haltuunsa liittovaltion muodossa. Muuttoliike pitäisi estää ja kohdistaa apu lähtomaihin. Maahantulijoita ei aja tänne pelko, vaan toivo paremmasta elämästä. Tilannetta pahentaa eurooppalaisten naiivi avuliaisuus. Jos Monacon pääministeri lupaisi huvilansa suomalaisten käyttöön ja kaikkialla puhuttaisiin Monacosta ihmemaana, jossa kaikki rikastuvat, olisi tyhmää olla lähtemättä. Pitäisi vain mennä kellumaan Helsingin edustalle, josta avustusjärjestöt hakisivat lähtijät meren yli Ruotsiin. Avuliaat ihmiset auttaisivat Euroopan halki, kunnes Monacon rajalla rikkaudet avautuisivat taikasanalla Simsalabim. Eiku Asylum.

Tulijoilla on väärä käsitys elämästä lännessä. Toivo uudesta avobemarista vaihtuu pettymykseen ja turhautumiseen. Niidenkään onnekkaiden, jotka saavat oleskeluluvan, elämä ei tule ilmaisesta ylläpidosta ja diskorahasta huolimatta olemaan sellaista, mitä sen uskottiin ja uskoteltiin olevan. Oikeastaan maahan tulleen tulevaisuus näyttää lohduttomalta. Harvalla tulijalla on sellaista koulutusta ja työkokemusta, jota suomalaisilla työmarkkinolla tarvitaan. Tarjolla on pelkkiä paskaduuneja orjapalkalla. Avointa häpeilemätöntä seksuaalisuutta tyrkytetään kaikkialla, mutta ympärillä on pelkkiä arvottomia kuffarihuoria, jotka antavat ymmärtää mutta eivät ymmärrä antaa. Vaimoehdokkaita löytyisi kotimaasta, mutta oleskelulupaa ei tuontivaimolle saa. Arvomaailmojen ja kulttuurien törmäys on väistämätön. Teinityttöjä ahdistelevat aivan yksin tulleet sotalapsukaiset tuskin tajuavat, että tässä on nyt jotain väärää. Mutta onneksi on omat porukat. Niissä voidaan yhdessä vihata turmeltunutta länttä ja kuffareita.

Niin, mikä on kuffarinaisten arvo? Turun jihadisti kohdisti iskunsa naisiin. Päivystävät dosentit riensivät heti vakuuttelemaan, että sillä tavoiteltiin vain suurta shokkiarvoa. Ehkä se pitää paikkansa, mutta siinä ei ole koko totuus. Islamissa nainen on vain nainen, alempiarvoinen olento. Siksi on erikoista, että suvakit ovat enimmäkseen feministinaisia. En aivan ymmärrä ristiriitaa, miksi työllä ja tuskalla vapautetut länsimaiset vapaat naiset niin raivokkaasti kannattavat sovinistista kulttuuria, jossa naiset alistetaan. Kulttuurimarxismi, johon feminismi ja LGBT-liike kuuluvat, voi ehkä selittää jotain, mutta en silti ymmärrä, miten islamin lisääminen länsimaissa johtaa feminismin ja LGBT-liikkeen ajamien arvojen voittoon. Rauhan uskonnossa naisen osa on alistua, kuffarien osa on orjuus ja homon osa on kuolema.

Juha Sipilän hallitus on huonoin hallitus ikinä. Hallitus on täynnä ahneita paskoja, jotka pettivät maansa ja äänestäjänsä ulkomaisten huippuvirkojen toivossa. Vähäosaisia on kuritettu apinan raivolla, mutta samaan aikaan maahan päästettiin haahuilemaan kymmeniätuhansia nuoria muslimimiehiä. Nyt, kun hallituksen maahanmuuttopolitiikan väistämätön seuraus tapahtui, meiltä kielletään vihan ja pelon tunteet. Meiltä vaaditaan malttia. Meille selitetään, että vika on meissä. Me olemme rasisteja, ja nyt meidän pitäisi ymmärtää ja antaa anteeksi. Juha Sipilän hallituksen kädet ovat Turun terrori-iskun uhrien veressä.

Hallitus on erotettava. Politiikkaa on muutettava, mutta miten? Äänestämällä ei mikään muutu. Mielenosoitusmarssit ovat vain kivoja kävelyjä. Hallituspolitiikka jatkuu, vaikka kuinka telttailisi torilla. Tuskin yksikään suomalainen, vaikka olisi kuinka täynnä valkoista raivoa, olisi valmis poliittiseen väkivaltaan. Kirjoitin blogin alkuvuosina julkaisematta jääneen tekstin, jossa hahmottelin lakkoaseen käyttöä työelämän ulkopuolella oleville. Käytännössä lakkoilu tapahtuu estämällä liikennettä ja tukkimalla virastojen ja suuryritysten ovia. Lakkoilun tarkoitus on aiheuttaa taloudellista vahinkoa. Raha on kieli, jota eliitti ymmärtää. Rahan menetys ei ole kivaa, ja siksi eliitin on joko murskattava vastarinta tai muutettava politiikkaa vähäosaisten hyväksi.

Samoilla jäljillä on eräs turkulainen rakennusliike ja yli sata muuta yritystä tai yrittäjää:

”...yhtiö järjestää työnseisauksen 18. syyskuuta vastalauseena Suomen hallituksen turvapaikkapolitiikalle. Väkeväinen kertoo, että ”yhtiön arvoihin ei kuulu pelossa eläminen maassa nimeltä Suomi”. Yhtiö haluaa myös kunnioittaa työnseisauksella terrori-iskun uhreiksi joutuneita, sekä nopeuttaa Suomen hallituksen korjaavia toimia keskustelua lisäämällä sekä verotuloja vähentämällä.

Väkeväisen mukana jo yli 100 yritystä tai yrittäjää on ilmoittautunut mukaan laajaan työnseisaukseen.”

Pelolle ei saa antaa valtaa.

Pelko vankeusrangaistuksesta, sakoista, luottotietojen menettämisestä, ulosottoon joutumisesta ja erityisesti siitä, suhtautuvatko satunnaiset ohikulkijat minuun vihamielisesti aktivismini takia, estää minua toimimasta. Uskalsin osallistua Suomi Ensin -liikkeen kokoontumiseen sivustaseuraajana. Uskalsin julkaista tämän tekstin, tosin rankasti sensuroituna. Muuta en uskalla. Voin vain ihmetellä tyrannivaltioiden toisinajattelijoita. Minä olen pelkuri. Fantasioin väkivaltaisesta vallankumouksesta, fantasioin teloittavani koko hallituksen, eduskunnan ja kaikki Suomen poliisit, mutta en uskalla lähettää edes yhtä anonyymiä vihaviestiä petturipersukansanedustajalle Tor-verkon kautta. Haaveilen taas purjeveneen rakentamisesta ja pitkistä purjehduksista valtamerillä. Eikun pakoon vaan haavemaailmaan kun pitäisi taistella oikeuksiensa puolesta.

Jos iskun uhriksi olisi joutunut joku läheisistäni, olisi pääministeri Juha Sipilällä ja hänen entisillä ja nykyisillä ministereillä vastassa tulta ja raivoa, jota maailma ei ole koskaan ennen nähnyt. Hyvää syntymäpäivää, Suomi 100 vuotta.

maanantai 14. elokuuta 2017

Ohjesivu päivitetty


Blogin ohjesivu on päivitetty. Viime päivityksestä ehti kulua melkein kolme vuotta. Ohjeissa mennään nyt kyynisempään suuntaan, mutta sanoma on yhä sama: Väkivalta loppuu, kun sinä itse niin päätät.

* * * * *

Koulukiusaaminen.fi on saanut uuden ulkoasun. Sivuston kehittäminen kuulemma jatkuu, mutta hyvältä näyttää ainakin linkkien osalta. Isot järjestöt ja viralliset tahot loistavat poissaolollaan. Tilaa on annettu pienille järjestöille ja muille ruohonjuuritason toimijoille.

* * * * *

Good Will Bikerin kampanja jatkuu!

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Hyväntekeväisyyshanke päättyi traagisesti


Good Will Biker:

”Ainutlaatuinen hyväntekeväisyyshanke kerää varoja koulukiusattujen lasten ja nuorten mielenlaadun tukemiseksi äärimmäisellä ajosuorituksella.

130.000 km

Ääntä ja huomiota koulukiusaamiselle. Konkreettista apua kiusatuille. Näkyvyyttä kumppaneille.”

Iltalehti 17.7.2017: Motoristi Toni Hynynen on kuollut - hyväntekeväisyysajolle traaginen loppu

”- Toni kuoli maanantaina kello 10.10. Toni sai kolarissa pahan aivovamman ja häntä jouduttiin pitämään nukutettuna. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Toni ei herännyt ja menehtyi tänään aamulla sairaalassa, Hynysen perheen lähipiiriin kuuluva Gustavsson kertoo.

Vantaalla asunut Toni Hynynen joutui varhain perjantai-aamuna 7. heinäkuuta vakavaan kolariin Nurmijärvellä. Hyvän tahdon motoristi törmäsi rekan perään ja loukkaantui vakavasti Hämeenlinnan väylällä.”




Edit: Matka jatkuu!

Motouutiset: Good Will Biker Toni Hynynen menehtyi - Topi Rautjoki kiertää Euroopan, ettei Tonin työ lasten ja nuorten auttamiseksi jäisi unohduksiin

Motouutiset: Topi Rautjoki ja Anne Hartikka lähtivät matkaan jatkaakseen Good Will Bikerin aloittamaa työtä koulukiusattujen lasten ja nuorten hyväksi

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Empaattinen poika maalitauluna & Hyvä vanhempi, minä syytän sinua


Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: Kiusatuksi tulemista pidettiin omana syynä – poikamme empaattisuus ärsytti jopa aikuisia:

”Helsingin Sanomien jutussa (HS 28.11.) professori Liisa Keltikangas-Järvinen antoi vinkkejä kuinka kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa. Hänen mielestään vanhemmilta on unohtunut empatian opetus.

Olemme kasvattaneet omaa poikamme empaattiseksi juuri niillä keinoilla kuin Keltikangas-Järvisen mukaan kuuluukin. Pojan ystävällisyys, kohteliaisuus ja auttavaisuus ovat tuottaneet paljon iloa ja hyvää mieltä kanssaihmisissä – mutta ei suinkaan kaikissa.

Hiekkalaatikolla poika, joka ei koskaan vienyt lapiota toisen kädestä vaan auttoi toista löytämään sellaisen, sai usein hiekkaa silmilleen.

Päiväkodissa alettiin huomautella, että ”liian kiltti” poika saa kärsiä. Futisharrastus loppui siihen, kun valmentaja ei päästänyt poikaa enää kentälle, sillä tämä ei ollut tarpeeksi ”aggressiivinen” – ja nyt puhutaan 5–7-vuotiaista. Ensimmäiseltä luokalta alkoi kiusaaminen, jota kesti lukioon asti.

Opettajat ja muut aikuiset moittivat meitä vanhempia siitä, miksi emme opettaneet poikaa pitämään puoliaan. He antoivat ymmärtää, että oli oma syy, jos tuli kiusatuksi.

Olimme kyllä yrittäneet opettaa pojalle, että puoliaan tulee pitää, mutta ei saa satuttaa. Oppi oli mennyt liian hyvin perille. ”No sitten kyllä Siperia opettaa”, meille hoettiin. Vaan ei opettanut. Poika ymmärsi, että toinen lapsi purki häneen ehkä kurjaa oloaan, ja hän meni myös väliin puolustamaan, jos muita kiusattiin.

Poika ei koskaan vastannut ilkeyteen ilkeydellä, ei lyöntiin lyönnillä. Voiko otollisempaa kiusaamisen kohdetta olla!

Pojalta puuttui siis aikuisten tuki. Empaattisuus tuntui jopa ärsyttävän monia, erityisesti niissä harrastuksissa, joissa pojista ”tehtiin miehiä”.

Elämme aikaa, jolloin kiusaaminen ja kyynärpäätaktiikka ovat ihailtua käytöstä – sitähän aikuisetkin tekevät ja sitähän harrastetaan jopa lasten piirretyissä.

Professori Keltikangas-Järvinen antoi meille vanhemmille hyviä neuvoja, jotka eivät kuitenkaan ole relevantteja nykyisessä yhteiskunnassa. Paitsi jos haluaa lapsen, joka sairastuu masennukseen ennen viidennettätoista ikävuottaan siitä huolimatta, että vanhemmat rakastavat ja tukevat häntä valtavasti.

Empaattista kiusataan”

Lapsen velvollisuus ei ole pitää puoliaan. Vastuu lapsen turvallisuudesta kouluaikana on koulun henkilökunnalla. Tämä on niin yksinkertainen tosiasia, ettei siitä pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä. Jos henkilökuntaan kuuluvat aikuiset eivät pysty velvollisuuttaan täyttämään, tulee heidän vaihtaa ammattia. Ei ole vaihtoehto, että opetusalan ammattilaiset vain jatkavat työtään ja antavat väkivallan jatkua sillä verukkeella, että he eivät asiaan pysty vaikuttamaan.

Hyvät vanhemmat, kasvattakaa lapsistanne hyviä ihmisiä. En näe väärää siinä, että lapsista kasvatetaan empaattisia, ystävällisiä, kohteliaita ja auttavaisia. Kynnysmatoksi ei lasta saa kasvattaa, vaan oikeudenmukaisesti itseään ja muita puolustavaksi. Pitää kuitenkin ymmärtää, että parhaimmatkaan ohjeet puolensa pitämisestä eivät toimi ylivoimaista vihollista vastaan. Ja siitä kouluväkivallassa on kyse.

Professori Keltikangas-Järvinen kertoo Hesarin haastattelussa:

"Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin. Aikuiset eivät saa jättää lasta temperamentinsa armoille, vaan heidän tehtävänsä on opettaa lapselle käytännön käytöstaitoja."

En usko, että jokainen lapsi oppii, haluaa tai edes pystyy käyttäytymään hyvin, mutta professorin väite pätee varmasti suurimpaan osaan lapsista. Keskusteltaessa kouluväkivallasta nousee usein esiin vaatimuksia lasten hyvästä kasvattamisesta. Hyvin usein saa lukea väitteitä, että kiusaaminen alkaa kotona ja on kiusaajien vanhempien vastuulla, ettei oma lapsi kiusaa. Sitä tarjotaan patenttiratkaisuksi kouluväkivallan lopettamiseen. Samaan hengenvetoon vaaditaan kiusaajien vanhempia opettamaan lapsilleen empatiaa. Pidän tällaisten vaatimusten esittämistä lähinnä tekopyhyytenä, kun vaatimusten esittäjillä ei ole muuta sanottavaa kuin oman moraalinsa esilletuominen.

Ensiksi, osa ihmisistä, myös lapsista, on sadistisia, narsistisia, psykopaatteja, sosiopaatteja tai muuten jo niin paatuneita väkivaltarikollisia, ettei siihen voi empatiakasvatuksella vaikuttaa. Toiseksi, lapsen kaveripiirillä saattaa olla suurempi vaikutus kuin vanhemmilla (ks. Judith Rich Harris: The Nurture Assumption). Kolmanneksi, kiusaajien vanhempia harvemmin kiinnostaa koko asia. He kokevat, että heidän lapsensa käyttäytyy normaalisti, ja kieltävät kiusaamisen olemassaolon. Heille väkivallan uhri on vain yliherkkä itkupilli ja kiusatun vanhemmat ylireagoivia hysteerikkoja. Usein koulun henkilökunta yhtyy tähän näkemykseen. Neljänneksi, kyllä, on vanhempien vastuulla opettaa lapsilleen käytöstaitoja, mutta SINÄ et voi vaikuttaa siihen, miten muut kasvattavat lapsiaan.

Hyvät vanhemmat, miksi kaikesta todistusaineistosta huolimatta uskotte suomalaiseen koululaitokseen? Miksi kaikesta huolimatta vain toivotte parasta ja laitatte lapsenne kouluun? Miksi kaikesta huolimatta jatkatte uskomista, että tämä kiusaamiskerta oli viimeinen ja nyt kaikki on hyvin? Miksi kaikesta huolimatta jatkatte lapsenne vetämistä väkivaltahelvetin läpi, vaikka lapsi jo oireilee psyykkisesti? Miksi kaikesta huolimatta jatkatte, vaikka vaihtoehtoja on?

Hyveellisinä itseään pitävät ihmiset vaalivat syyllistämättömyyden ilmapiiriä keskusteltaessa kouluväkivallasta. Ketään eikä mitään saa syyttää tai syyllistää. Pitää vain ymmärtää ja hyväksyä. Hyvä vanhempi, minä syytän sinua. Kouluväkivalta loppuu, kun sinä päätät niin, mutta teetkö sinä sen, mitä sinun kuuluu tehdä?

tiistai 23. toukokuuta 2017

Ensimmäinen Kupittaa-tuomio: Kansan oikeustaju taas koetuksella


Turun Sanomat: G1-osaston hoitajalle sakot potilaan pahoinpitelystä

"Rangaistukseksi oikeus määräsi hoitajalle 40 päiväsakkoa, josta tuomitulle tulee maksettavaa 560 euroa.

- -

Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi kaikki uhrin omaisten ajamat syytteet näyttämättöminä."

Kupittaan sairaalan johto ja kaupungin virkahenkilöt eivät edes saaneet syytettä tapahtumiin liittyen.

Nyt on kansan oikeustaju taas koetuksella. Uutiseen tulleet kommentit kertovat selvästi, mitä mieltä kansan syvät rivit ovat. Ainoat vastaväitteet ovat tulleet henkilöiltä, joiden voin päätellä olevan osa mätää järjestelmää.

Mätä oikeuslaitos suojelee mädän järjestelmän suojissa toimivia tyranneja. Mun puolesta järjestelmän edustajat sairaanhoitajista aina ylimpään poliittiseen eliittiin ovat vapaata riistaa. Näille tyranneille täytyy kertoa, missä kurjuudessa me järjestelmän uhrit elämme, mitä me todella ajattelemme, ja mitä me vaadimme. Kaikki yhteydenotot on syytä tehdä nimettömästi Tor-verkon kautta, mieluiten Tailsia käyttäen.

Kun joulukuussa 2009 rikoin protestiksi samaisen oikeustalon ikkunoita, minut tuomittiin yli neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Kertokaa minulle, koska minä en vieläkään ymmärrä, miksi muutaman ikkunan rikkominen on vakavampaa kuin täysin – siis TÄYSIN – puolustuskyvyttömän vanhuksen pahoinpitely, varsinkin kun väkivallan tekijänä on terveydenhoidon ammattilainen kaupungin hallinnoimassa sairaalassa.

Minua harmittaa suunnattomasti, että huomio kiinnitetään vain yhden osaston muutamaan tapaukseen. Tuntuu, ettei yhteiskunnassa vieläkään uskota, että hirveyksiä on tapahtunut ja tapahtuu yhä lukemattomille ihmisille. Tuntuu, ettei yhteiskunnassa kaikesta todistusaineistosta huolimatta uskota, mitä hirveyksiä minä jouduin Kupittaalla kokemaan, ja kuinka pahaan kuntoon minut murjottiin. Jopa jotkut mielenterveyskuntoutujat ovat patistaneet minua opiskelemaan ja töihin, koska eivät ole uskoneet, että olen työkyvytön! Minulle on selvää, että suurin osa kansalaisista sulkee uhriksi joutumisen mahdollisuudet pois mielestään, ja elää kuin kaikki olisi hyvin ja mitään pahaa ei heille ja heidän läheisilleen tulisi ikinä tapahtumaan.

G1-osaston esiintulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Aiemmin uutisoitiin, että väärinkäytöksiä oli havaittu kaikilla Kupittaan sairaalan suljetuilla osastoilla, mutta siihen se sitten jäi. Sama koskee takuuvarmasti kaikkia Suomen psykiatrisia osastoja. Eikä vain psykiatrisia, vaan kaikkia laitoksia ja koko elämän kirjoa, alkaen pienten lasten huostaanotoista vanhusten saattohoitoihin asti.

Tämän oikeusjutun uhri ei päässyt turvaan, vaikka pääsi pois Kupittaalta. Turun Sanomat: Hoidolta pelastettu – muistisairas sai Kupittaalla hengenvaaralliset vammat:

"G1-tapahtumien jälkeen Räihä asui runsaan vuoden Kurjenmäkikodissa, joka on Turun kaupungin pitkäaikaishoitopaikka vanhuksille.

Kun Räihän tila romahti yllättäen viime maaliskuussa, Turussa asuva siskontytär Aronen ehti paikalle ensimmäisenä.

– Kukaan ei ollut kutsunut lääkäriä tutkimaan häntä. Kun vaadin ambulanssia, hoitajat katsoivat minua kuin tyhmää ja vastasivat, ettei täältä soitella enää mihinkään, Aronen kertoo.

Sukulaisten painostuksesta Räihä pääsi kuitenkin Tyksiin. Ilman hoitoa hän olisi kuollut tukehtuen Kurjenmäkikodissa. Tyksissä hän toipui parissa päivässä ja rupatteli iloisesti jäätelöä syöden.

Järkyttävintä Östmanista ja Arosesta on, että kaikelle tapahtuneelle vaikuttaa olevan hiljainen hyväksyntä.

– Kuinka moni vanhus Suomessa on kuollut näin kenenkään ihmettelemättä? Jotkut hoitajat vain päättävät, että 72-vuotiaan muistisairaan on aika "mennä taivaan kotiin", Aronen puuskahtaa.

– Jos hoitokulttuuri paikkakunnalla on tämä, systeemi vain hotkaisee hoitajat, lääkärit, päättävät virkamiehet ja kaikki, ja he alkavat pitää tätä normaalina, Aronen sanoo.

Jos sinulla ei ole omaisia, et ole mitään. Sinut työnnetään syrjään odottamaan infektiota ja kuolemaa, joka raivaa sänkypaikan seuraavalle, Östman toteaa."

On pelottavaa ajatella, mikä tulevaisuus minua ja avopuolisoani odottaa. Meillä ei tule olemaan omaisia, jotka huolehtisivat meistä kun vanhenemme ja joudumme ehkä johonkin laitokseen. Nyt, kun vielä pystyn, on aika taistella. Havaintojeni mukaan mielenterveyskuntoutujien joukosta ei löydy monia taisteluhaluisia, saati taistelukykyisiä. Suurin osa, minä mukaanlukien, on niin lamautuneita, että hädin tuskin jaksavat edes omaa arkielämäänsä pyörittää. Mielenterveysyhdistyksetkin tuntuvat välittävän vain jutustelun, puuhastelun ja ruokailun järjestämisestä jäsenilleen. Mielenterveysyhdistysten tehtäviin kuuluu edunvalvonta, joten miksi ihmeessä joku yksittäinen lehtitoimittaja tekee yhdistyksille kuuluvan työn.

Minun piti mennä kivittämään oikeustalon ikkunat, mutta tämän blogitekstin kirjoittaminen ja julkaisu kanavoi tällä hetkellä kytevää raivoa. Vaikka olen kyynistynyt, haluaisin silti uskoa, että inhimillisen yhteiskunnan aikaansaamiseksi on jokin muu ratkaisu kuin poliittisen ja virkahenkilöeliitin harventaminen hirvikiväärillä.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kastun koulusta jäljellä kasa betonimurskaa + Kivapuhe-extra

Ennen: Idyllinen koulumiljöö ja iloisia lapsia telmimässä koripallopelin tuoksinassa. Minulle tuo maisema piti sisällään jotain ihan muuta. Kuvan lapset eivät liity mihinkään millään tavalla.
Jälkeen: Kastun koulu sellaisena kuin minä sen haluan. Kuva on otettu vähän kauempaa ja melkein samaan suuntaan kuin ylempi kuva.








Kostounelmieni ykköskohde, Kastun koulu, on hävitetty kasaksi betonimurskaa. Väkivaltahelvetin poistuminen maisemasta lievittää vähän ahdistustani, mutta vain vähän, koska minä en saanut tuhota koulua. Kastun koulusta aiheutuneet traumat eivät häviä koulurakennuksen häviämisen myötä. Minulla on vielä kana kynittävänä useiden ihmissaastojen kanssa.

Kaivinkoneelle riittäisi töitä. Muut koulurakennukset ja Kupittaan sairaala ovat yhä pystyssä. Samalla voisi pistää matalaksi kaikki muutkin virastotalot, joissa minua on kyykytetty.

* * * * *

Kivapuhe-extra

Syksy ja talvi ovat olleet raskaita. Masennus ja uupumus ovat oireilleet enemmän kuin normaalisti. Hermoja raastanut unettomuus sentään hellitti, joten parempaan päin mennään ainakin toistaiseksi. Toisaalta optimismi on turhaa. Kuntoni saattaa romahtaa milloin tahansa.

Kävin Turun poliisilaitoksella asioita hoitamassa. Toissakesäisen hässäkän jälkeen pyysin isääni ja tämän lakimiestä tekemään valituksen poliisin toiminnasta. Kysyin poliisilta, missä vaiheessa valituksen käsittely on, mutta kävi ilmi, ettei koko valitusta oltu edes tehty. Siinä samalla tuli ”vähän” avauduttua poliisimiehelle. Syytin, haukuin, vannoin kostoa, uhkailin käyttäväni omankädenoikeutta. Hyvät toverit, kerron tämän rehellisesti. Avautuminen tuntui hyvältä. Todella, todella, aivan uskomattoman hyvältä!

Toissakesäisen hässäkän jälkeen olen saanut voimakkaita ahdistuskohtauksia nähdessäni kaupungilla poliisiautoja ja poliiseja. En ole voinut katsoa poliiseista kertovia tv-sarjoja ollenkaan. Varsinkin Nelosen Poliisit-sarjan katsominen ajoi minut raivon valtaan. Vaan ei enää tuon ”vähäisen” avautumisen jälkeen. Nyt näen poliisit sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Väkivallan uhreista piittaamattomina ja kyvyttöminä suojelemaan muita kuin hyvinvoivaa kansanosaa. Anarkotyrannian voimankäyttäjinä. Aggressiivisina ja päällekäyvinä, mutta heikkoina maalitauluina. Eikä minulla ole mitään syytä pelätä niitä.

Kuntavaalit lähestyvät ja kiukkuni politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan nousee. Katukuvassa alkaa taas näkyä valehtelijoita, takinkääntäjiä ja pettureita tarjoilemassa kahvia ja unelmahöttöä. Kokoomuksen viha meikälaisiä kohtaan tunnetaan ja Keskusta pettää aina, mutta hallituspuolue Perussuomalaisten petos on ollut infernaalinen. He ovat rikkoneet lähes kaikki vaalilupauksensa. Puolueen arvot ja teot ovat täydellisesti ristiriidassa. Sairaita, köyhiä, työttömiä, yhteiskunnan osattomia, on uhkailtu massiivisilla leikkauksilla ja kurituksella, ja rajuja toimia osattomia vastaan on myös tehty ja tullaan vielä tekemään. Samaan aikaan maahanmuuttokriittisyydellä ratsastava hallituspuolueemme on sallinut ennennäkemättömän nuorten miesten väestönsiirron vihamielisistä kulttuureista Suomeen. Kommunistinen Kiina onnistui vääristämään pariutumismarkkinat vuosikymmeniä kestäneellä yhden lapsen politiikallaan, mutta ottaen huomioon jo mahdottomaksi käyneen ätmien pariutumistilanteen, Persuhallitus teki sen hetkessä. Kulttuurimarxismilla aivopestyt Z-sukupolven ätmit kiittävät teitä vielä jonain kauniina päivänä, kivapuheella tottakai!

Politiikka on rikki, koska te, arvoisat Perussuomalaiset, jatkatte sen rikkomista ihan itse. Annan ääneni kuulua, kun kohtaan kaupungilla valehtelijoita, takinkääntäjiä ja pettureita.

Kivapuheesta lisää Sanden blogissa:

”Vihapuhe on vihan ilmaus. Se on katkeruuden, toivottomuuden, täydellisen pettymyksen, pelon ja epätoivon synnyttämää. Eivät ihmiset yhtenä satunnaisena päivänä heränneet ja sanoneet toisilleen; Eiköhän ruveta vihapuhumaan, vai mitä?”

”Viha on vaarallinen asia. Vihapuhe ei lopu ilman, että sitä synnyttävä viha kielletään. Voiko tunteen kieltää? Siitä on nyt kyse. Jos sanot katkeralle, vihaiselle ihmiselle, ettei hän saa enää tuoda julki tuota vihan tunnettaan, kiellät häneltä tunteen. Mitä luulet sen saavan aikaan? Ryhtyykö tämä vihainen ihminen tanssahtelemaan kaduilla, kirmailemaan niityillä kukkaseppele päässään, vain siksi, että sinä kiellät häntä olemasta vihainen? Vai suuttuuko hän lisää?”

”Maassamme on satoja tuhansia ihmisiä, joilla ei ole mitään toivoa paremmasta huomisesta. Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät enää usko yhteiskuntaan. Sadat tuhannet ihmiset eivät usko poliitikkoihin, koska nämä ovat valehdelleet heille uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Päin naamaa. Ja valehtelu jatkuu, uutislähetyksestä keskusteluohjelmaan, ja sieltä ajankohtaisohjelmaan ja myöhäisuutisiin.”

Enpä tiedä voiko tuntojani tuon paremmin enää kiteyttää ja pukea sanoiksi. Tekstin lopussa Sande kysyy:

”Jos vihan syitä ei ratkota, vaan niiden olemassa olo kielletään, edessä on yhteiskunnallinen räjähdys.”

”Minä en halua sitä.”

”Haluatko sinä?”

Haluan. Haluan nähdä, kuinka eliitti ja hyvinvoiva suuri enemmistö menettävät kaiken.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Valtiollinen anteeksipyyntö ei riitä


Yle uutiset 20.11.2016:

”Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) on esittänyt valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa vuosien varrella kaltoin kohdelluille.

Sosiaali- ja terveysministeriön järjestämä anteeksipyyntötilaisuus pidettiin lapsen oikeuksien päivän merkeissä Finlandia-talossa Helsingissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu lastensuojelulain nojalla huostaan otettuja henkilöitä, jotka ovat vuosien 1937–1983 aikana kokeneet sijaishuollossa jopa suoranaista väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä.”

Ei tasavallan presidentti, ei edes pääministeri, vaan joku riviministeri esitti ”syvän, vilpittömän anteeksipyynnön” sijaishuollon uhreille. En tajua niitä ihmisiä, joille tämä riittää. Anteeksipyyntösirkus oli vain tekopyhää sanahelinää, jonka avulla rikollinen, tässä tapauksessa valtiovalta, määritti itse ”rangaistuksensa” ja katumusnäytelmällä nosti itsensä lähes pyhimyksen asemaan. Vääryyksiä ei hyvitetä sanahelinällä, vaan 1. syyllisiä rankaisemalla ja 2. maksamalla tuntuvat vahingonkorvaukset uhreille.

Lainsäädännössä on jotain pahasti vialla, kun syylliset jäävät rangaistuksetta ja uhrit eivät saa oikeutta. Uhreja ei uskota edes vuosikymmenien jälkeenkään, ja rikokset pääsevät vanhentumaan. Viranomaisten toimintaan liittyvät rikokset eivät saisi vanhentua koskaan. (Viranomaisilla tarkoitan kaikkia viranomaisia, virkamiehiä ja muita julkista tehtävää hoitavia henkilöitä ja tahoja, kuten esimerkiksi peruskoulun opettajia ja julkisen terveydenhoidon lääkäreitä.)

Viranomaisten mielivalta on rajaton. Viranomaiset voivat tehdä mitä tahansa, vaikka pyörittää Kupittaan sairaalan kaltaista keskitysleiriä, joutumatta rikollisesta toiminnasta tarpeeksi koviin seuraamuksiin. Suomalainen yhteiskunta tulee rämpimään syvällä suossa niin kauan, kunnes viranomaiset ja poliittinen eliitti saadaan kuriin.

Anteeksipyyntö ei riitä.

HS: Suomi pyysi anteeksi, Harald ei anna – ”Minua sanottiin hullun äidin häiriintyneeksi pennuksi”

IS: Lastenkodissa karmean kohtalon kokenut Sirpa: Valtiollinen anteeksipyyntö ei riittävä – ”Monen ihmisen elämä on mennyt pilalle”

Lokakuun liike: Anteeksipyyntö ei riitä sijaishuollon kaltoinkohtelemille

Lokakuun liike: Kaltoinkohtelu sijaishuollossa jatkuu kuntien, järjestöjen ja RAY:n tuella

Maria Guzenina: Lastensuojelun menneisyyden karmivat teot hyvitettävä:

”Kun syksyllä 2011 vaadin tuoreena peruspalveluministerinä lastensuojelun menneisyyden tutkimuksen tehtäväksi, oli selvää, että työ ei tulisi olemaan helpoimmasta päästä. Minulle ehdotettiin myös suoraan, että asian voisi jättää sikseen. Eräs virkamies sosiaali- ja terveysministeriöstä piti hankalana esimerkiksi sitä, että tällaisen selvityksen johdosta Suomessakin jouduttaisiin mahdollisesti pohtimaan vääryyttä kokeneiden lasten vaatimia korvauksia ja hyvityksiä.”

Turun Sanomissa oli 1.11. ja 5.11. juttua lastensuojelun epäkohdista. Jutut löytyvät tämän tekstin lopusta. Ensimmäisessä jutussa kaksi juristia kommentoi epäkohtia: ”Perusteettomia huostaanottoja, liian pitkiä käsittelyaikoja, epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä ja julkinen keskustelu, joka kääntyy epäkohdista siihen, miten raskasta työtä sosiaalityö on.” Toisessa jutussa haastateltavana on rohkea sosiaalityöntekijä: ”Vallankäyttöä, kyykyttämistä, papereiden pimittämistä – Kokenut sosiaalityöntekijä on huolissaan oikeusturvan toteutumisesta alalla. Asiakkaita kohdellaan monella tapaa mielivaltaisesti.”

Vanha sananlasku sanoo: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Tottakai lastensuojelun työntekijät älähtivät kritiikistä. Jo ensimmäisen jutun yhteydessä saadaan lukea kitinää STM:n virkahenkilöiltä. Yleisönosastolla julkaistiin pian kirjoitus, jossa sosiaalityöntekijä korosti kuinka hyvää työtä lastensuojelussa tehdään. Viranomaiset, opetelkaa ottamaan kritiikki vastaan, älkääkä heti rynnätkö puolustelemaan pikku keskitysleirejänne. Sama ilmiö tapahtuu aina paskan osuessa tuulettimeen. Kupittaan sairaalan paljastuksia seurasi samanlainen työntekijöiden kitinä ja uhriutuminen. Sama tapahtui myös seitsemän vuotta sitten, kun Turun käräjäoikeus vapautti opetusviranomaiset vastuusta pitkään kestäneessä koulukiusaamistapauksessa. Tämä blogi sai alkunsa valkoisesta raivosta, joka alkoi purkautua kuultuani uutisissa kouluviranomaisen nillitystä siitä, kuinka kurjasti syyte oli heidän hyvää työilmapiiriään pilannut ja kuinka helpottuneita he olivat käräjäoikeuden vapauttavasta päätöksestä. En muista tarkalleen mitä siinä sanottiin, mutta koin kouluviranomaisen nillityksen todella loukkaavana itseäni kohtaan, vaikka minulla ei ollut yhteyttä oikeusjutun osapuoliin. Tiesin ainoastaan erään sukulaislapsen aloittavan opintiensä samassa koulussa, jossa väkivalta oli tapahtunut.

Samana päivänä kun ministeri Rehula esitti valtiollisen anteeksipyynnön, julkaistiin Turun Sanomissa juttu, jossa kaksi lastensuojelun työntekijää väittivät ettei lapsia oteta tarpeettomasti huostaan. Tällaisen väitteen esittäminen tällaisena päivänä osoittaa näiden lastensuojelun ammattilaisten omaavan erityistä chutzpaa.

On olemassa viranomaisten totuus ja viranomaistoiminnan kohteena olevien totuus.

* * * * *

Kouluväkivallan ja psykiatrisen väkivallan vastaiseen taisteluun pitää oleellisena osana kuulua vahingonkorvausten ja syyllisten rankaisun vaatiminen. Syyllisillä tarkoitan niin koulukiusaajia kuin vastuullisia viranomaisia. Pikku keskitysleirien pyörittämisestä pitää tehdä liian kallista. Satojentuhansien, jopa yli miljoonan euron korvaukset per uhri ja uusien vahingonkorvausvaatimusten uhka ajavat yhteiskunnan joko konkurssiin tai kohtelemaan paremmin haavoittuvimpia jäseniään.

Anteeksipyyntö ei riitä.

* * * * *










sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Peruskoulun nousu ja tuho -blogi on lopettanut


Kunnioitettavan pitkän uran tehnyt Peruskoulun nousu ja tuho -blogi on lopettanut. Nuorella iällä (taisi olla seiskaluokalla?) aloittanut blogisti julkaisi terävänäköisiä ja asiallisia tekstejä koulumaailmasta ja vähän muualtakin.

Viimeisessä kirjoituksessa Puolustaja kertoo tuntemuksistaan:

”...koen blogissa kommentoimani asiat edelleen todella tärkeiksi, mutta minusta tuntuu että olen jo sanonut kaiken sanottavani näistä aiheista. Kaikki, mitä voisin jatkossa koulumaailmasta kirjoittaa, olisi enemmän tai vähemmän vanhan toistoa.

- -

En koe tällaista mitenkään mielekkääksi toiminnaksi itselleni: ensinnäkään en pidä siitä. En halua miettiä ikäviä asioita yhtään enempää kuin on pakko, ellen kykene vaikuttamaan niihin. Enkä usko että voin - olen suoraan sanottuna hyvin skeptinen, mitä tulee nettikirjoittelun todellisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihin.

- -

Sitä paitsi kaikki, mitä haluaisin sanoa, ovat lukuisat muut ihmiset jo sanoneet lukemattomia kertoja, jossain muualla. Jos heitä kuunnellaan ja heidän ajamansa tai vastustamansa asiat toteutuvat/eivät toteudu, minä olen turha. Jos taas heitä ei kuunnella, ei ole mitään syytä olettaa että minuakaan kuunneltaisiin.”

Minäkin tunnen samoin useista asioista. Taisteleminen on raskasta, mutta silti tulos jää yhteiskunnan mittakaavassa pieneksi. Olen niin väsynyt taistelemaan. Paljon on jo sanottu, mutta paljon on sanomatta. Melkein joka päivä haluaisin kommentoida jotain, mutta en jaksa.

Pointti tässä kaikessa on, että yksittäisen nettikirjoittajan vaikutusmahdollisuus yhteiskunnallisiin asioihin on pieni, ja on mahdollista, että koulujärjestelmää pystytään muuttamaan vain vähän tai ei ollenkaan, mutta epäilyksen siemenien kylvämistä on jatkettava. Yksittäisiä heräämisiä tapahtuu, ja kun niitä tapahtuu, heränneet yksilöt kylvävät epäilyksen siemeniä yhä useamman yksilön mieleen. Muutos tapahtuu yksilötasolla. Yksilöt pelastavat itsensä ja lapsensa kouluhelvetistä. Suuri enemmistö jatkaa vanhaan malliin koulujärjestelmän romahdukseen saakka, jollei jotain mullistavaa sitä ennen tapahdu.

Kiitän Puolustajaa kuluneista vuosista ja toivotan hänelle kaikkea hyvää. Peruskoulun nousu ja tuho on varmasti tehnyt tehtävänsä ihmisten auttajana ja epäilyksen siemenien kylväjänä.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Valkoinen raivo – Tarina, joka oli pakko kertoa


Minä en ole samanlainen kuin muut ihmiset. En ole samanlainen kuin muut kouluväkivallan uhrit. Enkä ole samanlainen kuin muut psyykkisesti sairastuneet. Minä olen kuin Valkoisen raivon Lauri. Joko minua nyt ymmärrettäisiin?

Jos et käynyt katsomassa Valkoista raivoa leffateatterissa, ostanut DVD:tä tai katsonut ohjelmaa telkusta, löytyy dokkari nyt Yle Areenasta.

Valkoinen raivo kertoo tarinansa uskottavasti, ilman turhaa väkivallalla mässäilyä. Kuvaus kouluväkivallan uhrin mielenmaisemasta ja pinnan alla kytevästä raivosta vastaavat lähes täysin omia kokemuksiani. Tarina kulkee tiettyyn pisteeseen saakka huomattavan yhteneviä polkuja oman elämäntarinani kanssa. Lasten ja nuorten julmaa maailmaa, kouluväkivaltaa, aikuisten välinpitämättömyyttä, tyttöjen osoittamaa halveksuntaa. Dokkari heittää silmille Pahaa Tietoa, josta monet mieluusti vaikenevat. Varsinkin tyttöjen raadollisuus saattaa olla monille liian paha pala nieltäväksi.

Valkoinen raivo on tarina, joka oli pakko kertoa niinkuin se tapahtui.

Laurin mukaan valkoisen raivon syntyyn tarvitaan kahta asiaa. Ne ovat koulukiusaaminen ja lapsuuden trauma. Minulle ne olivat yksi ja sama asia. Luulen, että trauman ja väkivallan lisäksi valkoiseen raivoon tarvitaan kolmas tekijä, syrjäyttäminen. Yhteisön ulkopuolelle joutuminen ja varsinkin parisuhdemarkkinoilta putoaminen sysää vahvankin persoonan epätoivon kuiluun.

Avun hakemista ja terapian vaikutusta dokkari liioittelee aivan valtavasti. Todellisuus psykiatrian hampaissa osoittautuu monelle varsin erilaiseksi. Dokkari sortuu tahtomattaan rauhoittelemaan ja lohduttelemaan suurta yleisöä. Vaikka Valkoinen raivo on parasta mitä aiheesta on tähän mennessä tehty, on kyseessä kuitenkin taas yksi selviytymistarina muiden joukossa.

Minä olen kuin Lauri, mutta minusta ei tullut arvostettua akateemista tutkijaa. Minusta tuli mielisairas syrjäytetty. Psykiatria ei pelastanut, vaan päinvastoin traumatisoi vielä pahemmin. Minä en selviytynyt. Olen kyllästynyt selviytymistarinoihin, enkä todellakaan ole ainoa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Lokakuun liikkeen ohjeet psykiatrian uhreille


”Yksilön käsitystä lastensuojelusta ja psykiatriasta samoin kuin poliisista säätelee etäisyys. Positiivisia käsityksiä on eniten niillä, jotka eivät tunne järjestelmää eivätkä ole joutuneet sen kanssa henkilökohtaiseen kosketukseen. Poliisin suhteen jo lievänkin rikoksen uhriksi joutuminen alensi luottamusta poliisiin (Skogan 1981). Mitä enemmän yksilöllä on kokemusperäistä tietoa / kokemusta psykiatriasta ja lastensuojelusta, sitä negatiivisempi käsitys niistä muodostuu.” - Lokakuun liike

Lokakuun liike kirjoittaa lastensuojelun ja psykiatrian mielivallasta ja antaa ohjeita:

”Psykiatrian ja lastensuojelun kanssa asioivan tulee muistaa:

1. Pyydä viranomaisesta (siis koko yksikön nimissä) aina valituskelpoinen päätös valitusosoitteineen.

2. Pyydä heti nähtäväksesi kaikki itseäsi koskevat asiakirjamerkinnät liitteineen ja korjaa virheet, joita niissä on tavallisesti runsaasti ( rekisteritietojen saantipyyntö). Mikäli papereita ei luovuteta määräajassa ( 2 viikkoa) valita asiasta ja varaudu siihen, että prosessissa on laittomuuksia.

3. Taltioi kaikki puhelut, palaverit ja tapaamiset viranomaisen kanssa ja ota niihin aina mukaan luotettu tukihenkilö.

4. Ota yhteyttä toisiin asiakkaisiin ja selvitä kuinka paljon ja millaisia ongelmia asioimassasi yksikössä on ja kuinka kauan niitä on ollut. Perusta facebook- ryhmiä, kerro kohtelustasi ja vaihda, kerää ja taltioi kokemuksia. Ota valokuvia ja kopioita virheellisistä asiakirjoista ja litteroi äänitteet asiattomista palavereista. Raportoi kohtelustasi potilas- ja omaisjärjestöille, kansanedustajille ja valveutuneille tutkijoille ja toimittajille.

5. Konsultoi juristia ja valita kohtelustasi AVI:in ja VALVIRAAN, tee rikosilmoitus ja vaadi vahingonkorvauksia. Voit myös kokeilla sosiaali- tai potilasasiamiestä, mutta usein heidän tapaamisensa on ajanhukkaa. Huomioi, että olemassaolevat lastensuojelujärjestöt ja lapsiasiavaltuutetun toimisto eivät aja asiakkaiden asiaa. Ne ovat sijaishuollon ja viranomaistahojen palveluksessa ja suhtautuvat usein torjuvasti ja salaillen tietoon lastensuojelujärjestelmän epäkohdista.

6. Mikäli kohtaat törkeää mieli- ja väkivaltaa, vaihda tilapäisesti osoitteesi sukulaisten, tuttavien tai ystävien luo, jotta pääset asioimaan toisten viranomaisten kanssa toiseen yksikköön. Mikäli perheessäsi on erityislapsi selvitä ennen paikkakunnalle muuttoa tarjotut palvelut, käyttäjäkokemukset, viranomaiskulttuuri ja siitä tehdyt valitukset. Älä muuta paikkakunnalle, josta tulee jatkuvasti valituksia.

7. Huolehdi omasta tontistasi ja boikotoi yrityksiä, yhdistyksiä , yksityishenkilöitä ja kampanjoita jotka pyrkivät kaventamaan kansalaisten jo valmiiksi heikkoa oikeusturvaa ja sananvapautta esim. varhaisen puuttumisen tai asiantuntijavallan kasvattamisen nimissä. Kyseenalaista ja ilmaise suoraan, ettei toiminnalla ole hyväksyntääsi.

Aja asiantuntijavaltaa lobbaavat toimijat ja hankkeet pois kotisi ja perheesi piiristä, opiskelu- ja työpaikaltasi, harrastus- ja yhdistystoiminnastasi, hengellisistä yhteisöistäsi, lukemistasi lehdistä, asioimistasi liikkeistä, puolueestasi, ammattijärjestöstäsi ja asuinalueeltasi. Ilmaise, että peruutat lehtitilauksen, eroat yhdistyksestä, järjestöstä tai puolueesta ja kieltäydyt ostamasta jotain tuotetta tai äänestämästä tiettyä henkilöä juuri kontrollin ja asiantuntijavallan lobbaustoiminnan takia. Älä rahoita yhdistyksiä äläkä osta tuotteita yrityksiltä jotka pyrkivät kansalaisiin kohdistuvan kontrollin ja asiantuntijavallan lisäämiseen ja anna kriittistä palautetta päättäjille niin kirjeitse kuin henkilökohtaisesti.”

* * * * *

Kupittaan sairaalan kauhuista kirjoittanutta moottorisahajonglööriä viedään taas, tällä kertaa Joensuun Paiholan mielisairaalaan. Minun ei pitäisi enää hämmästyä oikeastaan mistään, mutta hämmästyn silti, kuinka pitkälle viranomaiset ovat valmiita menemään tuhotakseen Kurvisen uskottavuuden. Psykiatrian toiminta näyttää uskomattoman typerältä, koska Kurvisen tarina päätyy taas satojentuhansien ihmisten tietoon. Nimien kanssa, tottakai.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Fantasiointi kielletty!



KRP:n tiedustelupomo Sanna Palo puhuu paskaa MTV:lle: Tänä vuonna estetty kymmeniä vakavia väkivallantekoja – mukana kymmenkunta massamurhaa:

”Keskusrikospoliisi on alkuvuonna onnistunut estämään ennalta Suomessa kymmeniä vaaralliseksi tai huomattavan vaaralliseksi arvioituja väkivallantekoja. Potentiaalisia väkivaltasuunnitelmia on ollut muun muassa massamurhista.

– Koulusurmaa suunnittelevia tai sellaisella uhkaavia on ollut parikymmentä, muita yksittäisiä väkivallantekoja saman verran ja lisäksi erilaisia massamurhia suunnittelevia kymmenisen tapausta, KRP:n tiedusteluosaston päällikkö Sanna Palo sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.”

Sanna Palo puhuu paskaa. Palo haluaa antaa käsityksen, että KRP olisi estänyt yhden massamurhan joka toinen viikko. Tällaisia lukuja löytyy Syyrian ja Irakin sotatoimialueilta, ei Suomesta. Mitä poliisi siis on todellisuudessa estänyt? Fantasioita?

”Suurimassa osassa alkuvuoden vakavista tilanteista poliisi on arvioinut vaaran todellisuuden varsin korkeaksi.

– Parisenkymmentä tapausta on arvioitu vaaralliseksi ja huomattavan vaaralliseksi saman verran. Ne on onneksi pystytty ennalta estämään ja puuttumaan varhaisessa vaiheessa, kun on saatu ensimmäinen vihje henkilöstä, joka fantasioi joukkosurman tekemisestä. Jokainen tapaus on liikaa, jos se pääsee tapahtumaan.”

Syyt moisiin lukuihin eivät ole todellisia, vaan ne perustuvat poliisien paranoidisuuteen. Uhkatasot arvioidaan aina rajusti yläkanttiin, eivätkä poliisit edes halua ymmärtää ilmiöiden todellista luonnetta. Taustalla on oltava poliittinen agenda. Kansaa pelotellaan, jotta kontrollin kiristäminen onnistuisi. Uudet kieltolait odottavat jo sopivaa hetkeä oikeusministeriön pöytälaatikoissa.

Poliisi demonisoi koulukiusattuja. Oireileva uhri nähdään ensisijaisesti uhkana, potentiaalisena joukkomurhaajana, joka pitää jopa läheisten toimesta ilmiantaa poliisille. Fantasiointi on tervettä, koska se on tehokas tapa kokea hallitsevansa elämäänsä. Fantasiointi ja fantasioiden jakaminen muiden samanmielisten kanssa antaa toivoa elämästä. Fantasionti toimii varoventtiilinä. Jos poliisi tukkii sen, paine purkautuu jollain toisella tapaa.

Fantasioista ei kannata kertoa kellekään, ei terapeutille, ei edes parhaimmille ystäville. Netin keskusteluissa on syytä varmistaa, ettei paljasta mitään, mistä voisi selvitä keitä kirjoittajat ovat. Tor-verkon hyöty jää vähäiseksi, jos henkilöllisyys paljastuu kirjoitusten yksityiskohtien kautta. Paskalakkien vierailua varten tietokone kannattaa salata koko levyn kryptauksella ja arkaluontoiset dokumentit tallettaa esimerkiksi piilotettuun VeraCrypt-säiliöön.

Poliisin väliintulo saattaa joillekin yksilöille toimia riittävänä pelotteena. Minua poliisin väliintulot vain provosoivat ja radikalisoivat yhä kauemmas ääriajatteluun.

Koulusurmasta fantasioivien mielenmaisemaan pääsee tutustumaan tämän blogin aikaisemmasta kirjoituksesta Kouluampumisten anatomia.

Koulusurmafantasioista puheenollen. TV1 maanantaina 23.5.2016 klo 21.30: Dokumenttiprojekti: Valkoinen raivo

”Koulukiusaaminen on esillä lähes jokaisen kouluampumisen yhteydessä, mutta keskustelu aiheesta ei Halosen mukaan koskaan etene tekoihin.

”Yhteisömme ei ole toistaiseksi riittävästi analysoinut eikä ymmärtänyt kiusatun kokemusta ja prosessin aiheuttamaa itse- ja joukkotuhoisia vaikutuksia."

Halosen mukaan muutosta on vaikea tehdä, jos ei todeta eikä ymmärretä ihmismielen mekanismeja ja jos ei kyetä niitä hoitamaan.”

KRP:n tiedustelupomon ulostulo tapahtui sopivasti juuri ennen Valkoisen raivon tv-ensi-iltaa. Pelkääkö poliisi, että dokumentti avaa padot ja tulossa olisi koulusurmien aalto?

(Kuvan lähde: Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi)



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Hoitotahdolla voi kieltäytyä psykiatrisesta hoidosta?


”Sinulla on Potilastiedon arkistoon tallennettu voimassa oleva hoitotahto.

Omakannassa tallentamasi tahdonilmaisu ei ole käytössä vielä kaikissa terveydenhuollon yksiköissä. Tulosta tahdonilmaisusi ja vie se terveydenhuoltoon. Käy vielä läpi hoitavan lääkärisi kanssa, mitä hoitotahtosi merkitsee hoitosi kannalta.

Hoitotahto

Määrään hoitotahtonani seuraavaa:
Minulle ei saa antaa psykiatrista hoitoa.
Minulle ei saa antaa psyykenlääkkeitä.
Minua ei saa pitää psykiatrisessa hoitopaikassa.

Ajankohta 23.3.2016 klo 0:54”

Onko totta, että hoitotahdolla voi kieltäytyä psykiatrisesta hoidosta? Tuskin, mutta kannattaa kokeilla. Viranomainen keksii kyllä keinon kiertää potilaan hoitotahto tulkitsemalla pykäliä oman päämääränsä hyväksi.

STM:n, THL:n ja Kelan ylläpitämässä Omakanta-palvelussa voi hoitotahdon tekemisen lisäksi katsoa sähköisiä reseptejä, lukea terveystietoja esimerkiksi lääkärikäynneistä, antaa suostumuksia ja rajoituksia tietojen käyttöön, sekä antaa suostumus tai kieltäytyminen elintenluovutukseen.

Pyysin saada haltuuni Kupittaan sairaalan A1-osastolla tehtyjä lausuntoja jo osastolla ollessani, mutta en saanut kuin yhden suppean lausunnon. Sairaalan henkilökunta yritti ehkä piilotella niitä minulta, mutta Omakannasta löytyi useita lausuntoja. Piilotelluista lausunnoista käy ilmi, että minua epäiltiin harhaluuloiseksi ja todellisuudentajuni arvioitiin alentuneeksi. Psykiatri oli määrännyt Serenasea ja Temestaa käytettäväksi tarvittaessa. Sekä bentsodiatsepiini Temesta että haloperidoli Serenase ovat vanhoja tuttuja nuoruuteni hulluilta vuosilta Kupittaalla. Haloperidolin ja muiden antipsykoottien haittavaikutukset ovat suorastaan kauhistuttavia.

Ja yllätys yllätys, A1-osaston lausunnot ovat olleet myös somaattisen puolen henkilöstön nähtävissä. En tiennyt tästä kun viimeksi kävin terveyskeskuksessa lääkärin vastaanotolla. Havaitsin ilmapiirin muuttuneen. Minuun suhtauduttiin kuin... luulosairaaseen.

Psyykkisesti sairastuneiden ihmisten somaattisia sairauksia hoidetaan huonosti tai ei ollenkaan. Tunnen monia ihmisiä, jotka sairastavat mielenterveysongelmien lisäksi hankalia somaattisia sairauksia. He kaikki ovat sanoneet, että fyysiset oireet laitetaan usein mielenterveysongelmien syyksi. Fyysisiä ja neurologisia sairauksia ei suostuta usein edes tutkimaan. Kipupotilaiden tilanne tuntuu kaikkein toivottomimmalta. Tiedän erään tapauksen tältä talvelta, kun hirvittäviä kipuja valittanut nuorehko mielenterveyskuntoutuja lähetettiin kerta toisensa jälkeen kotiin. Sinnikkäiden lääkärissäkäyntien jälkeen viimein kohdalle osui kirurgi, joka oli suorittanut hätäleikkauksen. Leikkauksen jälkeen kävi ilmi, että henkilö olisi kuollut kotiinsa kolmessa päivässä ilman kirurgin väliintuloa.

Kävin Omakannassa rajoittamassa potilastietojeni luovuttamista. Kupittaalla tehdyt kirjaukset eivät enää näy muissa terveydenhoidon yksiköissä. Kupittaan sairaala on onnistunut tärvelemään elämääni useilla tavoilla. Nähtäväksi jää, että auttaako tietojen rajoittaminen vai kannanko hullun leimaa otsassani lopun ikääni.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kupittaan sairaalan väkivaltahelvetti paljastumassa


Totuus on päässyt irti. Turun Sanomat uutisoi torstaina 18.2.2016: Potilaita pahoinpideltiin vuosien ajan Turussa:

”Lähteiden mukaan potilaat yrittivät kertoa mustelmistaan hoitajille ja lääkäreille. Hoitajat vaiensivat potilaat vähättelemällä näiden puheita sekaviksi ja psykoottisiksi.Turun Sanomien tiedot perustuvat lukuisiin lähteisiin, joista osa on kirjallisia. Lähteinä ei ole käytetty potilaita. Tiedot perustuvat vuosien 2009–2014 tapahtumiin.

- -

Turun Sanomien lähteiden mukaan Turun psykiatrian johtaja kielsi kertomasta väärinkäytöksistä valvontaviranomaisille.

Käytäntöjä kritisoineet tai niihin puuttuneet hoitotyöntekijät yhteisö vaiensi pelolla. Moni pitää edelleenkin suunsa kiinni työpaikan ja toimeentulon menettämisen pelossa.

- -

Turun Sanomien selvitys keskittyi osastoon G1. Selvityksen aikana kuitenkin ilmeni, että myös Turun kaupunginsairaalan kolmella muulla psykiatrisella suljetulla osastolla on esiintynyt vastaavan kaltaisia väärinkäytöksiä. [NN: Väärinkäytöksiä on siis paljastunut myös osastolta, jossa olen ollut]

Väärinkäytöksiä tapahtuu lähdemateriaalin mukaan edelleen.

- -

Johto pimitti väärinkäytökset valvontaviranomaisilta

Kun Turun psykiatrian johto sai tietää G1-osaston väärinkäytöksistä, se päätti selvittää asiat oman organisaation sisällä. Sairaalaorganisaatio ja Turun kaupunki näyttävät ottaneen itselleen monin kohdin oikeuden toimia paitsi esitutkintaviranomaisen ja tuomioistuimen, myös valvontaviranomaisen roolissa.”

Lokakuun Liike kommentoi alalla vallitsevaa kulttuuria:

”Historian valossa ystävällismielinen ja sinisilmäinen ennakkoasenne lastensuojelun tai psykiatrian ammattilaisia ja laitoksia kohtaan on hulluutta. On yksinkertaisesti edesvastuutonta luottaa asiantuntijoiksi itsensä aateloineiden omavalvontaan suljettujen ovien takana. Valta rappeuttaa aina - erityisesti valvomaton valta. Byrokraattinen kaikkivoipaisuus, korvausvelvoitevapaus laiminlyönneistä, olematon valvonta ja salassapito on asiakkaille hengenvaarallinen yhtälö.

Niin kauan kuin sosiaalityön ja psykiatrian tiedonmuodostus, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta saa perustua sille, mitä johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui, asiakkaiden perus- ja ihmisoikeudet eivät tule toteutumaan.”

Tämä on vakavaa.

Onko jollekin jäänyt vielä epäselväksi, miksi käytän sanaa ”helvetti” kertoessani kokemuksistani Kupittaan sairaalassa?

Mielenterveysongelmaiset, nouskaa vastarintaan. Nyt.



Tai muuten G1 (tai jokin muu hoitopaikka) kutsuu ja joudutte alistumaan ihmisarvojenne polkemiselle ja viranomaisten mielivallalle koko loppuelämänne.

* * * * *

Ylen tiededokumenttisarjan ”Sairauksien alkuperä” kolmas jakso esittelee uutta tietoa masennuksesta! Jaksossa ei taidettu kertaakaan mainita monoamiinihypoteesia (ks. Wikipedia, Nermes), eli aivokemian häiriöitä, lähinnä serotoniinin puutetta masennuksen syynä. Masennuslääkkeiden (SSRI, SNRI) perusta on juuri tuossa monoamiinihypoteesissa. Hypoteesi taas tarkoittaa ehdotettua selitystä jollekin ilmiölle. Hypoteesi ei ole todistettu ilmiö, eikä edes tieteellinen teoria, vaan enemmänkin valistunut arvaus.

* * * * *

Loppukevennykseksi katsotaan lyhytelokuva Psykoosi pahenee. Elokuvan innoittajana on toiminut tositarina moottorisahajonglöörin seikkailuista Kupittaan sairaalan A1-osastolla. Osasto on siis sama, jossa olin pakkohoidossa vuosina 1994-1995, ja johon poliisi roudasi minut viimekesäisen episodin yhteydessä.