maanantai 18. lokakuuta 2010

Valkoinen raivo

Nyt olisi mahdollisuus ymmärtää. Minä ymmärrän. Minä olen kokenut saman.

Suomen Kuvalehti: Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja

Tuolla tavalla puhumalla joutuu mielisairaalaan. Vaikene ! Vaikene kuoliaaksi ! Todellista identiteettiäsi et saa paljastaa. Muuten valkotakkiset tulevat, ja he tulevat poliisien kanssa hakemaan sinua. Lopulta on täysin yhdentekevää, että toteutatko fantasiasi vai et. Sinä olet joka tapauksessa tuhoutunut.

Lauri haluaa auttaa yhteiskuntaa kertomalla kokemuksistaan. Kirjoitin aiemmassa tekstissä, että minulla on hiljaista tietoa, jonka vain minä tiedän, mutta josta olisi hyötyä kaikille kiusatuille ja koko yhteiskunnalle. Mutta minun mielipiteeni eivät ole ketään koskaan kiinnostaneet, kuten ei kiinnostanut opetusministeri Henna Virkkustakaan.

Mitä on kiusaamisesta selviytyminen ? Lauri on menestynyt myöhemmässä elämässään, mutta elää painajaisensa kanssa kuolemaansa asti. Lauri on elossa, mutta onko hän selviytynyt ?

Suomen Kuvalehden artikkelista löytyi taas sama asia, mikä löytyy aina kun käsitellään koulukiusaamista. Ongelmaa koetetaan ratkaista etsimällä ja auttamalla väkivaltaa kokeneita. Se on liian myöhäistä, koska peruuttamaton tuho on jo tapahtunut. Yksi elämä on jo pilalla, peruuttamattomasti. ”Mutta syvällä sisimmissäni olen tappaja, kuolemaani asti.”

Ongelmaan on yksinkertainen ja varma ratkaisu: ennaltaehkäisy. Ei kiusaamista, ei valkoista raivoa. Ohjeita kiusatulle -sivu antaa siihen yksityiskohtaiset ohjeet.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

4 kommenttia:

Sammalkieli kirjoitti...

Jos ei voi antaa anteeksi, on parempi kostaa kuin jäädä loppuiäkseen hautomaan asioita.

Itseäni on kiusattu vain sen verran, että käyn joskus hakkaamassa pesarilla kiusaajien autoista sivupeilit paskaksi.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Asioiden hautominen on tuttua. Jotkut asiat ovat jääneet hiertämään mieltä pitkäksi aikaa. Nykyään osaan antaa välitöntä palautetta.

Minulle on aina opetettu, että kosto ei kannata, siitä tulee vain paha mieli. Ihmiset, jotka niin sanovat, eivät itse ole joutuneet tilanteeseen, jossa kostoa tarvitaan. Ja varmaa on, että he eivät itse ole koskaan kostaneet. Ja silti he väittävät tietävänsä, miltä kostaminen tuntuu.

Anonyymi kirjoitti...

Vasta anteeksianto vie eteenpäin. Valitettavasti. Itse koulukiusattuna 6-vuotta, pahoinpideltynä parisuhteessa ja mies... Silti uskallan hurskastelle alussa mainitut sanat. Jaksamista plogin kirjoittajalle!

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Toki anteeksiantaminen ja varsinkin uskoon tulo vie eteenpäin. Mutta ne eivät ole ainoita keinoja. Jossain Ylen keskusteluohjelmassa, mahdollisesti Inhimillisessä tekijässä, joku terapeutti sanoi ettei anteeksianto ole välttämättömyys, eikä sen merkitystä kannata erityisesti korostaa. Kokemukseni mukaan myös viha on eteenpäin vievä voima.