tiistai 17. toukokuuta 2016

Fantasiointi kielletty!



KRP:n tiedustelupomo Sanna Palo puhuu paskaa MTV:lle: Tänä vuonna estetty kymmeniä vakavia väkivallantekoja – mukana kymmenkunta massamurhaa:

”Keskusrikospoliisi on alkuvuonna onnistunut estämään ennalta Suomessa kymmeniä vaaralliseksi tai huomattavan vaaralliseksi arvioituja väkivallantekoja. Potentiaalisia väkivaltasuunnitelmia on ollut muun muassa massamurhista.

– Koulusurmaa suunnittelevia tai sellaisella uhkaavia on ollut parikymmentä, muita yksittäisiä väkivallantekoja saman verran ja lisäksi erilaisia massamurhia suunnittelevia kymmenisen tapausta, KRP:n tiedusteluosaston päällikkö Sanna Palo sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.”

Sanna Palo puhuu paskaa. Palo haluaa antaa käsityksen, että KRP olisi estänyt yhden massamurhan joka toinen viikko. Tällaisia lukuja löytyy Syyrian ja Irakin sotatoimialueilta, ei Suomesta. Mitä poliisi siis on todellisuudessa estänyt? Fantasioita?

”Suurimassa osassa alkuvuoden vakavista tilanteista poliisi on arvioinut vaaran todellisuuden varsin korkeaksi.

– Parisenkymmentä tapausta on arvioitu vaaralliseksi ja huomattavan vaaralliseksi saman verran. Ne on onneksi pystytty ennalta estämään ja puuttumaan varhaisessa vaiheessa, kun on saatu ensimmäinen vihje henkilöstä, joka fantasioi joukkosurman tekemisestä. Jokainen tapaus on liikaa, jos se pääsee tapahtumaan.”

Syyt moisiin lukuihin eivät ole todellisia, vaan ne perustuvat poliisien paranoidisuuteen. Uhkatasot arvioidaan aina rajusti yläkanttiin, eivätkä poliisit edes halua ymmärtää ilmiöiden todellista luonnetta. Taustalla on oltava poliittinen agenda. Kansaa pelotellaan, jotta kontrollin kiristäminen onnistuisi. Uudet kieltolait odottavat jo sopivaa hetkeä oikeusministeriön pöytälaatikoissa.

Poliisi demonisoi koulukiusattuja. Oireileva uhri nähdään ensisijaisesti uhkana, potentiaalisena joukkomurhaajana, joka pitää jopa läheisten toimesta ilmiantaa poliisille. Fantasiointi on tervettä, koska se on tehokas tapa kokea hallitsevansa elämäänsä. Fantasiointi ja fantasioiden jakaminen muiden samanmielisten kanssa antaa toivoa elämästä. Fantasionti toimii varoventtiilinä. Jos poliisi tukkii sen, paine purkautuu jollain toisella tapaa.

Fantasioista ei kannata kertoa kellekään, ei terapeutille, ei edes parhaimmille ystäville. Netin keskusteluissa on syytä varmistaa, ettei paljasta mitään, mistä voisi selvitä keitä kirjoittajat ovat. Tor-verkon hyöty jää vähäiseksi, jos henkilöllisyys paljastuu kirjoitusten yksityiskohtien kautta. Paskalakkien vierailua varten tietokone kannattaa salata koko levyn kryptauksella ja arkaluontoiset dokumentit tallettaa esimerkiksi piilotettuun VeraCrypt-säiliöön.

Poliisin väliintulo saattaa joillekin yksilöille toimia riittävänä pelotteena. Minua poliisin väliintulot vain provosoivat ja radikalisoivat yhä kauemmas ääriajatteluun.

Koulusurmasta fantasioivien mielenmaisemaan pääsee tutustumaan tämän blogin aikaisemmasta kirjoituksesta Kouluampumisten anatomia.

Koulusurmafantasioista puheenollen. TV1 maanantaina 23.5.2016 klo 21.30: Dokumenttiprojekti: Valkoinen raivo

”Koulukiusaaminen on esillä lähes jokaisen kouluampumisen yhteydessä, mutta keskustelu aiheesta ei Halosen mukaan koskaan etene tekoihin.

”Yhteisömme ei ole toistaiseksi riittävästi analysoinut eikä ymmärtänyt kiusatun kokemusta ja prosessin aiheuttamaa itse- ja joukkotuhoisia vaikutuksia."

Halosen mukaan muutosta on vaikea tehdä, jos ei todeta eikä ymmärretä ihmismielen mekanismeja ja jos ei kyetä niitä hoitamaan.”

KRP:n tiedustelupomon ulostulo tapahtui sopivasti juuri ennen Valkoisen raivon tv-ensi-iltaa. Pelkääkö poliisi, että dokumentti avaa padot ja tulossa olisi koulusurmien aalto?

(Kuvan lähde: Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi)



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Poliisit (rikolliset), haistakaa pitkä PASKA!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nyky-yhteiskunta on ihan HELVETIN PERSEESTÄ!!!

Joka paikassa jauhetaan vaan selviytymistarinoista ja vaaditaan, että kaikkien kiusattujen pitäisi olla selviytyjiä ja vielä enemmän vituttaa se, että nykyään on käytännössä vaan ja ainoastaan selviytymistarinoista alettu jauhaa...

Ei PERKELE asia niin yksinkertainen ole kaikille, kun asia on niin, että joitain kiusataan vaan muutaman kerran ja toisia 12 vuotta ja joitain KOKO ELÄMÄ!!!

Ja, kun pää on ihan HELVETIN PASKANA kiusaamisen takia, niin tekisi vaan mieli koko ajan huutaa niin paljon kuin kurkusta lähtee, että PAINUKOOT VAAN SELVIYTYMISINTOILIJAT VITTUUN!!!

No oikeastaan ainoa hyvä puoli tässä on se, että ei ole enää väliä, miten käyttäytyy, koska ei ole enää mitään hävittävää, kun kaikki pitää niin kotipaikkakunnalla, sukulaisten keskuudessa, mediassa, eduskunnassa ja monessa paikassa umpihulluna, niin voi vaikka käyttäytyä kuin James Potkukelkka. Ei ole enää omalla käyttäytymisellä mitään väliä, kun maine on täysin mennyt jo peruskoulussa.

Myöskään kuolema ei pelota tippaakaan tai oikeastaan mä vaan toivon, että mahdollisimman pian tulisi maailmanloppu ja joku asteroidi törmäisi suoraan tellukselle, joka räjäyttäisi tän koko HELVETIN telluksen PASKAKSI!!!





Anonyymi kirjoitti...

Totta, että kiusatun ihmisarvo on erityisesti tämän päivän Suomessa ihan oikeasti TODELLA HUONO.

Ainakin, kun lukee netin keskustelupalstoja niin siellä monet vielä hekumoi kiusaamisella ja väkivallalla kiusattuja kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Parempi varmaan olis jättää kokonaan lapset tekemättä, kun kiusatun ihmisarvo on samaa luokkaa kuin raiskaajien ja pedofiilien. Kuka tämmöiseen PASKA-maailmaan haluaa enää lapsia tehdä, PERKELE!!