maanantai 14. elokuuta 2017

Ohjesivu päivitetty


Blogin ohjesivu on päivitetty. Viime päivityksestä ehti kulua melkein kolme vuotta. Ohjeissa mennään nyt kyynisempään suuntaan, mutta sanoma on yhä sama: Väkivalta loppuu, kun sinä itse niin päätät.

* * * * *

Koulukiusaaminen.fi on saanut uuden ulkoasun. Sivuston kehittäminen kuulemma jatkuu, mutta hyvältä näyttää ainakin linkkien osalta. Isot järjestöt ja viralliset tahot loistavat poissaolollaan. Tilaa on annettu pienille järjestöille ja muille ruohonjuuritason toimijoille.

* * * * *

Good Will Bikerin kampanja jatkuu!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen vilkuillut blogiasi satunnaisesti mutten ole vähään aikaan kommentoinut. Päätin nyt kuitenkin tulla sanomaan sanasen. Aloin lukea blogiasi jo sen ensimmäisenä vuonna, ja siitä kirjoitustahtisi on näemmä vähän hidastunut, mutta on todella hienoa että jaksat nähdä vaivaa tärkeän asian eteen edelleen.

Nuo ohjeet olivat, sen mukaan mitä osaan itse arvioida, aivan helvetin hyvät.

Ainoa mistä pitää olla eri mieltä, on tuo mielipiteesi että armeija olisi kiusaajien paratiisi. Olen parhaillani saamassa peruskauden loppuun (ensi viikolla aloitan AUKin) joten en ole kovin paljoa täällä vielä ollut, mutta kuluneet parisen kuukautta ovat olleet jossain mielessä elämäni parhaita.
Olin varautunut siihen että saattaisin joutua kohtaamaan jonkinlaista kiusaamista, mutta mitään ei ole tullut vastaan. Lähes kaikki negatiiviset oletukset jäivät toteutumatta. En ole koskaan ollut sellaisessa ryhmässä, jossa olisi näin hyvä henki (siis oikeasti eikä koulujen jargonin mukaan "hyvä yhteishenki", kuten kaikki peruskoulun opettajat kai sanovat luokassaan olevan).

Tähän vaikuttanee toki se, että tulin tänne halukkaana (olisin tullut vaikka olisi ollut vapaaehtoista Norjan tyyliin). Jos on vain pakotettuna, vituttanee epäilemättä enemmän. Mutta kiusaajien paratiisista tämä on kyllä ollut todella kaukana.

T. Puolustaja, jolla on ongelmia Blogger-tilinsä kanssa

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Moi Puolustaja! Kiva kuulla että sulla menee hyvin.

Ohjeiden varoitus armeijasta kiusaajien paratiisina perustuu useiden ihmisten kokemuksiin. Armeijakiusaaminen on liitetty myös koulusurmiin. Kauhajoen Matti Saaren on kerrottu joutuneen kiusatuksi armeijassa.

Itse en käynyt armeijaa. C-paperien saaminen tuntui aikanaan suurelta häpeältä, mutta nykyään suhtaudun asiaan aivan eri tavalla.